There's been an emptiness inside of me for the past few weeks. An emptiness that has permeated my most pleasant feelings, my most optimistic thoughts. An emptiness that isn't me. I'm worried that it's seizing me completely, eliminating my drive and passion and ambition. Deforming me into a carcass of a being.
I don't think I've resisted it enough. I've quietly accepted the distress, worthlessness, loneliness, and sorrowfulness, because I've felt that those are the things I'm worth. Numerous times in my life I've asked if the purpose of my existence is tolerating the distress. And I guess each of those times, my answer has been in the affirmative.
It all comes down to my insecurities. When I was a kid I wanted to be a boy. During my teens, I felt that womanhood was a life sentence. I had to try my best to be pretty, likable, pleasant, quiet, sophisticated, friendly, when what I really wanted to be was active, boyish, loud, aggressive, confident, proud. It is this very juxtaposition that led me to write - initially childish stories, letters, and little magazines and later poems, short stories, and now this blog.
The emptiness inside me is the conventional womanhood that I haven't wanted to accept and my true womanhood that I haven't yet had the courage to fully encounter. Right now, it's painful and I don't know where I'm going with this text, or even less so with my life, but at least the emptiness means that there's room for that encounter.
I need to find a solution to this.
perjantai 31. heinäkuuta 2009
maanantai 20. heinäkuuta 2009
Mmm... Helsinki
Good Monday Morning!
Taivas on tänään paksun harmaan pilviverhon takana. Tyypillistä, että juuri yhtenä niistä harvoista päivistä, jolloin en aio istua tietokoneeni edessä kirjoitustehtäviin uppoutuneena, aurinko ei ehkä näyttäydykään.
Lähden tänään kahdeksi päiväksi Helsinkiin haistelemaan ja maistelemaan kaupungin kesää. Espalle olisi kiva istahtaa kahville, mutta tärkeimpänä tehtävänäni lienee rockabilly-vaatekauppojen metsästäminen. Viiskulmaan olisi tarkoitus suunnistaa - eiköhän sieltä minulle 50-lukuhenkisyyttä löydy.
Graduni edistyi eilen kuudella sivulla. Kirjoitin riot grrrl -liikkeestä Dick Hebdigen osakulttuuriteorian näkökulmasta. Todella mielenkiintoista pyörittelyä. Lisäksi selkeästi huomasi, miten osuvia Hebdigen huomiot edelleen ovat, vaikka hänen kenties merkittävin teoksensa ilmestyi jo vuonna 1979. Omaan tekstiini loin eilen riot grrrlistä kuvaa osakulttuurien kehittäjänä ja uudenlaisen osakulttuurin luojana, koska vihaisessa tyttöliikkeessä on useita poikkeuksia Hebdigen määrityksiin.
Se gradusta. Tänään Helsinki. Stay sweet, everybody!
Love, Suzy
Taivas on tänään paksun harmaan pilviverhon takana. Tyypillistä, että juuri yhtenä niistä harvoista päivistä, jolloin en aio istua tietokoneeni edessä kirjoitustehtäviin uppoutuneena, aurinko ei ehkä näyttäydykään.
Lähden tänään kahdeksi päiväksi Helsinkiin haistelemaan ja maistelemaan kaupungin kesää. Espalle olisi kiva istahtaa kahville, mutta tärkeimpänä tehtävänäni lienee rockabilly-vaatekauppojen metsästäminen. Viiskulmaan olisi tarkoitus suunnistaa - eiköhän sieltä minulle 50-lukuhenkisyyttä löydy.
Graduni edistyi eilen kuudella sivulla. Kirjoitin riot grrrl -liikkeestä Dick Hebdigen osakulttuuriteorian näkökulmasta. Todella mielenkiintoista pyörittelyä. Lisäksi selkeästi huomasi, miten osuvia Hebdigen huomiot edelleen ovat, vaikka hänen kenties merkittävin teoksensa ilmestyi jo vuonna 1979. Omaan tekstiini loin eilen riot grrrlistä kuvaa osakulttuurien kehittäjänä ja uudenlaisen osakulttuurin luojana, koska vihaisessa tyttöliikkeessä on useita poikkeuksia Hebdigen määrityksiin.
Se gradusta. Tänään Helsinki. Stay sweet, everybody!
Love, Suzy
torstai 16. heinäkuuta 2009
Flying
A couple of nights ago, I saw the first episode of a documentary series titled Flying: Confessions of a Free Woman. It's a couple of years old but felt like the things I saw were taking place right here in my livingroom. That's how moving, authentic, humorous, and intelligent the episode was. Can't wait to see the rest of the series.
Flying is directed by filmmaker & artist Jennifer Fox, and it follows her life and the lives of her female friends. During the filming, Fox was 42 years old, single, and sexually liberal. It felt amazing to listen to her experiences and to consider her choices in relation to mine. It felt liberating to hear that she had chosen her own path and by doing so, freed herself from many traditional constructs of womanhood. She was realistic about her experiences, too, recognizing that not everything was fun and games, even if she wasn't bound by motherhood, for example. She battled loneliness, aging, and her status as a single woman.
I felt I had many things in common with Jennifer. I've always had this feeling that I'm strange, somehow out of this world. That I think about things in a way that only a handful of others do. I guess I saw that in her. I sank into this comfortable mellowness after watching the episode. I felt relieved. I felt safe. I felt happy. There was in fact someone at least remotely like me.
A great series, that's my conclusion. I'm definitely going to continue watching Jennifer's travels next week, as she meets women around the world.
Love, Suzy
Flying is directed by filmmaker & artist Jennifer Fox, and it follows her life and the lives of her female friends. During the filming, Fox was 42 years old, single, and sexually liberal. It felt amazing to listen to her experiences and to consider her choices in relation to mine. It felt liberating to hear that she had chosen her own path and by doing so, freed herself from many traditional constructs of womanhood. She was realistic about her experiences, too, recognizing that not everything was fun and games, even if she wasn't bound by motherhood, for example. She battled loneliness, aging, and her status as a single woman.
I felt I had many things in common with Jennifer. I've always had this feeling that I'm strange, somehow out of this world. That I think about things in a way that only a handful of others do. I guess I saw that in her. I sank into this comfortable mellowness after watching the episode. I felt relieved. I felt safe. I felt happy. There was in fact someone at least remotely like me.
A great series, that's my conclusion. I'm definitely going to continue watching Jennifer's travels next week, as she meets women around the world.
Love, Suzy
keskiviikko 15. heinäkuuta 2009
Minäkö radikaalifeministi?
Iso siivu kesästä on vierähtänyt gradua kirjoittaessa. Olen pyöritellyt feministisiä ajatuksia ja teorioita mielessäni ja kielelläni siihen tyyliin, että muuten ah!-niin-väsymättömän kumppanini silmät ovat muljahdelleet päässä. Tänään meille meinasi kehittyä riidanpoikanen aiheesta nimeltä radikaalifeminismi. Hän ei ymmärtänyt, miten nainen voisi a) valita lesboksi ryhtymisen ja b) tällä teollaan auttaa naisasiaa.
Jouduin itsekin miettimään asiaa uudelleen. Voiko sukupuolisuuntautumisensa valita? Varmasti voi, eri asia on sitten se, miltä kyseinen valinta tuntuu ja miten siihen sopeutuu. Ymmärrän selvästi sen, että lesbouden ja muun yksinomaan naistenvälisen yhteistyön tarkoituksena on radikaalifeminismin näkökulmasta yhteiskunnan patriarkaalisuuden vastustaminen. Yksi tällainen patriarkaalinen rakenne on heteroseksuaalisuus ja sen olettaminen normiksi. Radikaalifeministien mukaan juuri heteroseksuaalisuus ylläpitää naisen ja miehen vastakkaisuutta ja jakaa sukupuolisuuden kahtia. Olet joko mies tai nainen, hetero tai homo, normaali tai epänormaali.
Tämä tausta tunkeutuu minusta vahvasti Judith Butlerin kirjoituksiin, ainakin Gender Troubleen. Butlerin mielestä feminismi on jo ongelmanasettelussaan eksynyt harhapoluille, koska perusolettamuksena on juuri tuo edellä mainittu patriarkaalinen kaksijakoisuus. Ei naista ilman miestä, muttei toisaalta heteroseksuaalisuuden normiakaan ilman homoseksuaalisuuden sitä vahvistavaa "epänormia". Butlerin kenties keskeisin väite on se, että sukupuoli ('gender') luodaan tekemällä, ei siis olemalla joko 'mies' tai 'nainen'. Tämä sukupuolen tekemisen ajatus murtaa heteroseksuaalisen normaaliuden. Jos sukupuolirooli tehdään, se on tavoittamaton, luokittelematon ja ärsyttävänkin epäselkeä. Mutta se ei Butlerin mukaan kuitenkaan ole selkeästi yhtä tai toista vaan jokaisella jotain siltä väliltä.
Radikaalifeministien ihanne on niin ikään androgyyni ihminen, kokoelma perinteisesti feminiinisinä ja maskuliinisina pidettyjä ominaisuuksia. Tosin erona Butleriin voisi mainita sen, että osa radikaalifeministeistä pitää sukupuolten ominaisuuksia enemmänkin biologina. Butler näkee kaiken sosiaalisena tapahtumana.
Joo, olen outo, mutta ymmärrän tuon lesbouteen kannustamisen. Lesbous on mahdollista valita, kun heteroseksuaalisuus ei ole olettamus eikä kumppania tarvitse määrittää ensisijaisesti hänen sukupuolensa perusteella. Mutta ymmärrän minä miespoloani, jota ajatus kummastutti kovasti. Radikaalifeministit olivat ainakin 60- ja 70-luvuilla niin napakkasanaista porukkaa, että en ihmettele monen pelästyneen heidän ideoitaan. Liberaalifeministeistä ainakin Betty Friedan onkin kritisoinut sitä, että radikaalifeministien paasaus houkutteli ilmoille vastahyökkäyksen mediassa.
Huh. Vitsi mulla oli asiaa. Cheers, M.
Jouduin itsekin miettimään asiaa uudelleen. Voiko sukupuolisuuntautumisensa valita? Varmasti voi, eri asia on sitten se, miltä kyseinen valinta tuntuu ja miten siihen sopeutuu. Ymmärrän selvästi sen, että lesbouden ja muun yksinomaan naistenvälisen yhteistyön tarkoituksena on radikaalifeminismin näkökulmasta yhteiskunnan patriarkaalisuuden vastustaminen. Yksi tällainen patriarkaalinen rakenne on heteroseksuaalisuus ja sen olettaminen normiksi. Radikaalifeministien mukaan juuri heteroseksuaalisuus ylläpitää naisen ja miehen vastakkaisuutta ja jakaa sukupuolisuuden kahtia. Olet joko mies tai nainen, hetero tai homo, normaali tai epänormaali.
Tämä tausta tunkeutuu minusta vahvasti Judith Butlerin kirjoituksiin, ainakin Gender Troubleen. Butlerin mielestä feminismi on jo ongelmanasettelussaan eksynyt harhapoluille, koska perusolettamuksena on juuri tuo edellä mainittu patriarkaalinen kaksijakoisuus. Ei naista ilman miestä, muttei toisaalta heteroseksuaalisuuden normiakaan ilman homoseksuaalisuuden sitä vahvistavaa "epänormia". Butlerin kenties keskeisin väite on se, että sukupuoli ('gender') luodaan tekemällä, ei siis olemalla joko 'mies' tai 'nainen'. Tämä sukupuolen tekemisen ajatus murtaa heteroseksuaalisen normaaliuden. Jos sukupuolirooli tehdään, se on tavoittamaton, luokittelematon ja ärsyttävänkin epäselkeä. Mutta se ei Butlerin mukaan kuitenkaan ole selkeästi yhtä tai toista vaan jokaisella jotain siltä väliltä.
Radikaalifeministien ihanne on niin ikään androgyyni ihminen, kokoelma perinteisesti feminiinisinä ja maskuliinisina pidettyjä ominaisuuksia. Tosin erona Butleriin voisi mainita sen, että osa radikaalifeministeistä pitää sukupuolten ominaisuuksia enemmänkin biologina. Butler näkee kaiken sosiaalisena tapahtumana.
Joo, olen outo, mutta ymmärrän tuon lesbouteen kannustamisen. Lesbous on mahdollista valita, kun heteroseksuaalisuus ei ole olettamus eikä kumppania tarvitse määrittää ensisijaisesti hänen sukupuolensa perusteella. Mutta ymmärrän minä miespoloani, jota ajatus kummastutti kovasti. Radikaalifeministit olivat ainakin 60- ja 70-luvuilla niin napakkasanaista porukkaa, että en ihmettele monen pelästyneen heidän ideoitaan. Liberaalifeministeistä ainakin Betty Friedan onkin kritisoinut sitä, että radikaalifeministien paasaus houkutteli ilmoille vastahyökkäyksen mediassa.
Huh. Vitsi mulla oli asiaa. Cheers, M.
Mistä mulle kledjuja?
Voi vitsi mua masentaa. Mitä ilmeisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuminen tarkoittaa, että joutuu pukeutumaan Lindexin ja Kappahlin rytkyihin. Niin, no eihän niissä sinänsä mitään vikaa ole, mutta eipä kyllä juuri hyvääkään. Mutta kun ei niin ei. Asuinpaikkakunnallani tai edes sen lähistössä ei kerrassaan ole minunlaisilleni vauhdikkaille mimmeille tarkoitettua vaatetusliikettä. Haluaisin kuitenkin näyttää vaatteiden avulla omalta iloiselta itseltäni enkä miltään harmaahiirulaiselta.
Hurahdin vuosi sitten Collectif-nimiseen rockabilly/psychobilly/punk -merkkiin. Kyseinen firma toimii Isosta-Britanniasta käsin, ja Suomessa heidän vaatteisiinsa törmää valitettavasti vain harvakseltaan. Nitrobabe Tampereella ja Backstreet Helsingissä myyvät jonkun verran, mutta ei heitäkään valikoiman liiallisesta runsaudesta voi syyttää.
Mutta onneksi on eBay! Vitsi, tämä meni nyt oikeaksi mainospuheenvuoroksi, mutta oikeasti, eBay ei ole pettänyt mun luottamusta vielä kertaakaan. Sen kauttapa juuri olen Collectifin vaatteita kaappiini hankkinut. Toinen suosikki on Los Angelesissa toimiva Lip Service -merkki, jonka vaatteet ovat goth/punk/bondage -linjaa. Upean persoonallisia vaatteita, eikä lompakkokaan ohene ihan hirmuisesti.
Siis niin, eniten kai mua tässä tilanteessa siis masentaa mun kärsimättömyyteni... ;-) Tiedän kyllä, että eBay palvelee mua asiassa kuin asiassa, mutta kun ne toimitukset kestää. Haha, marisen kuin pikkutenava. Ei viikko nyt kai sentään ihan kauhean pitkä odotusaika. Tai on se, jos vaatteet haluaisi nytjusthetitähännäin! As usual. Masentaa mua toisaalta se, että vaihtoehtomuotia saa tässä maassa etsiä kissojen ja koirien kanssa, ja sittenkin kun jotain löytää, valikoima on suppea ja hinnat kivasti suolattuja. Et silleen. Lisää rockhenkistä kamaa Suomeen ja äkkiä!
(Mähän ihan kiihdyin. So long suckers.)
Hurahdin vuosi sitten Collectif-nimiseen rockabilly/psychobilly/punk -merkkiin. Kyseinen firma toimii Isosta-Britanniasta käsin, ja Suomessa heidän vaatteisiinsa törmää valitettavasti vain harvakseltaan. Nitrobabe Tampereella ja Backstreet Helsingissä myyvät jonkun verran, mutta ei heitäkään valikoiman liiallisesta runsaudesta voi syyttää.
Mutta onneksi on eBay! Vitsi, tämä meni nyt oikeaksi mainospuheenvuoroksi, mutta oikeasti, eBay ei ole pettänyt mun luottamusta vielä kertaakaan. Sen kauttapa juuri olen Collectifin vaatteita kaappiini hankkinut. Toinen suosikki on Los Angelesissa toimiva Lip Service -merkki, jonka vaatteet ovat goth/punk/bondage -linjaa. Upean persoonallisia vaatteita, eikä lompakkokaan ohene ihan hirmuisesti.
Siis niin, eniten kai mua tässä tilanteessa siis masentaa mun kärsimättömyyteni... ;-) Tiedän kyllä, että eBay palvelee mua asiassa kuin asiassa, mutta kun ne toimitukset kestää. Haha, marisen kuin pikkutenava. Ei viikko nyt kai sentään ihan kauhean pitkä odotusaika. Tai on se, jos vaatteet haluaisi nytjusthetitähännäin! As usual. Masentaa mua toisaalta se, että vaihtoehtomuotia saa tässä maassa etsiä kissojen ja koirien kanssa, ja sittenkin kun jotain löytää, valikoima on suppea ja hinnat kivasti suolattuja. Et silleen. Lisää rockhenkistä kamaa Suomeen ja äkkiä!
(Mähän ihan kiihdyin. So long suckers.)
Oon pysäyttämätön
Amerikkalaisen riot grrrl -bändin, Heavens to Betsyn, kappaleessa "Nothing Can Stop Me" on mun mielestä just sopivan kitkerän itsevarma teksti:
If I show you that I'm alive
If I show you I've got feelings inside
If I show you I know I'm not perfect
Then will you know that you can hurt me
But if you think
That I'm not strong
You best watch out
Nothing can stop me
I read your words and cry
You betray my trust a million times
You poison my life with lies
You victimize
I've got a heart that's true
I got something I must do
I know that everything is fucked up
I ain't never gonna shut up
If I show you I've got feelings inside
If I show you I know I'm not perfect
Then will you know that you can hurt me
But if you think
That I'm not strong
You best watch out
Nothing can stop me
I read your words and cry
You betray my trust a million times
You poison my life with lies
You victimize
I've got a heart that's true
I got something I must do
I know that everything is fucked up
I ain't never gonna shut up
Double Dare Me!
Eli tästä se lähtee, bloggaaminen. Good for me!
Vielä muutama viikko tai oikeastaan varmaan muutama päivä sitten mietin marttyyrimaisesti, että miksi vaivautuisin bloggaajaksi. "Kukapa minun kirjoituksiani lukisi?", mietin. En ole kirjailija, en taida kirjoittaa kovin hauskastikaan enkä ainakaan pysytellä aina ainoastaan suomen kielen ihanuuksissa. Mutta yksi vastaus ylitti kaiken itsesäälini: "Minulla on sanottavaa." Niinpä siis nyt alan kirjoittaa minulle tärkeistä asioista.
Olen 28-vuotias värikäs ja vähän vinskahtanut feministi. Lisäksi rakastan musiikkia: rockia, punkkia, metallia ja ehkä vähän electroakin. Kuuntelen feministilauluja ja laulan feminismin puolesta. Feminismin eri suuntauksista ja teorioista minuun kolahtavat eniten riot grrrl -liike upeine punkfeministeineen Kathleen Hanna etunenässä, Judith Butler, queer-teoria, radikaalifeminismi, Judith Butler, Roxanne Dunbar... Näistä siis ainakin täällä turisen, mutta varmasti suuni ei mene suppuun muistakaan aiheista. Oman osuutensa saa varmasti myös työn alla oleva graduni, jotta yllättäen kirjoitan juuri riot grrrlistä ja siitä, miten liike tarkoituksenmukaisesta ymmärrettiin väärin.
Näin se vain bloggaajan ura käynnistyi, pienistä ennakkoluuloista huolimatta.
Peace, Suzy
Vielä muutama viikko tai oikeastaan varmaan muutama päivä sitten mietin marttyyrimaisesti, että miksi vaivautuisin bloggaajaksi. "Kukapa minun kirjoituksiani lukisi?", mietin. En ole kirjailija, en taida kirjoittaa kovin hauskastikaan enkä ainakaan pysytellä aina ainoastaan suomen kielen ihanuuksissa. Mutta yksi vastaus ylitti kaiken itsesäälini: "Minulla on sanottavaa." Niinpä siis nyt alan kirjoittaa minulle tärkeistä asioista.
Olen 28-vuotias värikäs ja vähän vinskahtanut feministi. Lisäksi rakastan musiikkia: rockia, punkkia, metallia ja ehkä vähän electroakin. Kuuntelen feministilauluja ja laulan feminismin puolesta. Feminismin eri suuntauksista ja teorioista minuun kolahtavat eniten riot grrrl -liike upeine punkfeministeineen Kathleen Hanna etunenässä, Judith Butler, queer-teoria, radikaalifeminismi, Judith Butler, Roxanne Dunbar... Näistä siis ainakin täällä turisen, mutta varmasti suuni ei mene suppuun muistakaan aiheista. Oman osuutensa saa varmasti myös työn alla oleva graduni, jotta yllättäen kirjoitan juuri riot grrrlistä ja siitä, miten liike tarkoituksenmukaisesta ymmärrettiin väärin.
Näin se vain bloggaajan ura käynnistyi, pienistä ennakkoluuloista huolimatta.
Peace, Suzy
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
